Lapsi vastaa - kysymyksiä äidistä

Kun toissailtana makoilimme peiton alla kuumeisen lapseni kanssa, arvailimme Kymppitonni-ohjelman kysymyksiä ja höpötimme niitä näitä. Olin samana iltana törmännyt moneen äiti-aiheiseen blogitekstiin ja sitten löysin Vau mikä vauva-blogista hauskan taaperon haastattelun. Kyseisessä haastattelussa esitetään lapselle kysymyksiä äidistä. Olen monesti pohtinut tekeväni blogiini jonkinlaisen haastattelu-postauksen erilaisista aiheista, erilaisille vastaajille. Tästä äitiyteen liittyvistä kysymyksistä näin äitienpäivän jälkeen innostuin ensimmäisenä, ja päätin kysyä 10-vuotiaalta vastaukset minua koskeviin kysymyksiin. :)

LAPSI VASTAA - KYSYMYKSIÄ ÄIDISTÄ

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
"Nyt puhelin pois! Ja sitte rakastan sua!"

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
"Minä! Ainakin luulisin niin? No jäätelöt piristää kaikkia mutta.. No, se että oot saanut nukuttua kunnolla, ku en ole sun vieressä pyörimässä ympäri sänkyä."

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
"...Ehkä se että mä kiukuttelen?"

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
"Jos laitat koiran tekemään hauskoja temppuja. Tai kun juttelet koiralle jotain ja sille tulee hassu ilme!"

5. Millainen äitisi oli lapsena?
"Tämä on ihan mahdoton kysymys!! Sen mä ainakin tiedän, että sulla oli pienenä jotain kaloja, jotka kuoli!"

6. Kuinka vanha äitisi on?
"29-vuotta."

7. Kuinka pitkä äitisi on?
"Hmm, ööh.. sä oot ehkä yli 162cm?

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
"Koiran kanssa lenkkeily, palapelin tekeminen ja tietokoneella oleminen sekä irkkaaminen."

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
"Onko tuo kompakysymys? Vähä mahdoton vastata, en mä tiedä kun en ole paikalla?!"

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
"No sun vannetanssiesityksien takia."

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
"Vannetanssissa ja öö, ruuanlaitossa."

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
"Sanon suoraan että drftauspelien pelaamisessa pleikkarilla!

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
"Sullahan ei oo varsinaisia jokapäiväisiä töitä nyt...? Olit sinä mummun kanssa niitä EU-ruoka-avustusjakoja tekemässä? Ja nytkin tuuraat siellä kirjakauppa/sisustustavaramyymälässä lauantaina?"

14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
"En minä tiedä! ...Makaronilaatikko?"

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
"Because she's the best!"

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
"No ööh, Black widow, koska se on ihan sun näköne! Tai siis, niin sanotusti sun näköinen!"

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
"Syödään, katotaan joskus leffaa ja ollaan ulkona sekä ollaan sisällä.."

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
"Meillä on samanväriset silmät. We love each other!"

19. Mitä eroa teissä on?
"Sulla on isompi nenä."

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
"Koska se sanoo sen mulle melkein joka toinen tunti!"

Tämä oli hauska kokemus! Mietin että mun ehkä pitäisi hieman avata joitakin vastauksia noista? Vai pitääkö? Jos joku jäi askarruttamaan, laita ihmeessä kommenttia :)

Hmm, nyt ihan harmittaa, etten ole tajunnut tehdä tämäntyylisiä kyselyitä lapselta, kun hän oli pienempi. Tykkään katsoa sellaisia videoitakin, joissa lapset selittää jotain asioita. On hauskaa nähdä miten pienten aivot raksuttaa ja miten persoonallisia vastauksia lapsilla on.Ehkä tästä haastattelusta voisi tehdä blogiin joskus uudenkin postauksen? Mua kiinnostaa hirveesti tietää miten pieni lapsoseni näkee maailma ja mitä se siitä ajattelee, jotain sen tyylisiä kysymyksiä voisi keksiä?

Onko ehdotuksia kysymysten aiheeksi? Kerro se kommentissa :)
Mitä luulette että teidän lapset vastaisivat näihin kysymyksiin? Oletteko tehneet lapsillenne vastaavia haastatteluja, tuliko yllättäviä vastauksia?

Äitienpäivä potilastuvassa

Tuli nukuttua tavallista pidempään, koska eilen valvoin myöhään. Lauantain jääkiekkoa oli kiva katsoa kisastudiossa kaverien seurassa. Pelin jälkeen käytiin saunassakin! Lauantaina tuli saunottua aiemmin jo äidin kanssa, mutta pitkän saunattomuuspätkän jälkeen tuplasti saunaa yhdelle päivälle oli tosi rentouttavaa <3 Seurasimme kisakatsomossa myös euroviisutulokset, vaikka en yleensä niitä kisoja katso. Suomelle ei tullut menestystä enkä ole yllättynyt. Mutta oli silti kiva arvailla tuloksia ystävien kanssa ja harmitella kun Ruotsi ei voittanutkaan. Vielä ennen nukkumaanmenoa kirjoitin äidilleni viestin ostamaani korttiin. Ja aamulla saisin antaa sen hänelle, koska on äitienpäivä.

Pieni potilas jäähdytyksessä
(kuva: Noora)

Olimme sopinut äitini sekä siskoni kanssa että menemme ravintolaan lounaalle äitienpäivän kunniaksi. Buffetti oli herkullinen! Alkuruokana oli mm. keitetyt uudet perunat, viskigraavattua kirjolohta vihanneskastikkeella, riimihärkää piparjuurikastikkeella, kalkkunabastramia barbecuekastikkeella sekä katkarapu-juustosalaattia ja vihersalaattia. Pääruokana tuorejuustolla hunnutettua kuhaa, ylikypsää häränrintaa metsäsienikastikkeella herkullisten kermaperunoiden sekä kasvispaistosten kanssa. Olin niin täynnä näiden jälkeen, että jälkiruokapöydän täytetyt tuulihattuja sekä mansikka-rahkakakkua ei mahtunut masuuni tällä kertaa.

Lounaan jälkeen tarkoitukseni oli lähteä siskoni pihamaalle ottamaan aurinkoa, tai sitten pyöräilemään ja etsimään jotain uusia valokuvauspaikkoja. Oikeastaan mikä tahansa tekeminen olisi kelvannut, kunhan sitä saa tehdä ulkona samalla kun nauttii helteestä! Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos.

Vähän turhan lämmin jo
(kuva: Noora)

Tänään alkoi miniteinin äitiviikko ja lapsi tuli luokseni aamupäivällä ennen lounaalle lähtöä. Ihmettelin miksi pieni on niin väsyneen oloinen eikä halunnut lähteä ravintolaan mukaan. Mittasin lämmön, ja kuumettahan hänellä oli! Koululainen oli kuitenkin olosuhteisiin nähden pirteä ja sai juotua, joten Netflix oli seurana sen aikaa, kun kävin äidin ja siskon kanssa lounaalla. Olin koko ajan puhelimen päässä ja pari kertaa laitoin lapselle tekstarin, että muistaa juoda. Kun lounas oli syöty, laittoi lapsi viestiä että olo oli huonontunut. Kävin nopeasti ostamassa hedelmiä, jaffaa sekä mehuja ja menin kotiin. Ipana oli selkeäti huonovointisempi kuin lähtiessäni, joten mittasin häneltä kuumeen. Kuume oli noussut ja huiteli jo miltei 40 asteessa! :(

Koululainen on selvästi tullut minuun, mitä tulee kuumeeseen. Minulla lapsena nousi myös todella korkea kuume aina kun olin kipeä. Muistan miten pienenä sairastaessani mummu peitteli minut viileillä pyyhkeillä. Joten perintötietona opittu ja tehokkaaksi havaittu jäähdytyskeino käyttöön: ei muuta kuin pieni kostea rätti otsalle ja vähän isompi ensin selälle, sitten mahan päälle. Tämä helpotti oloa lapsella hieman. Hetkiä kului ja koska kuume oli vain noussut koko ajan ja lapsi alkoi valittaa särkyjä, annoin kipulääkettä.

(kuva: Noora)

Onneksi lääke tehosi aika nopeasti ja lapsi piristyi sen verran, että hän halusi hetken katsella kännykällä videoita ja sai syötyä jopa lämmintä ruokaa. Ruuan jälkeen menin ipanan viereen pötköttämään ja katsoimme seikkailuelokuvan yhdessä. Tuntui hyvältä pötköttää lapsen vieressä, molemmat kommentoi elokuvaa ja nautimme toistemme seurasta. Yhdessä kohtaa koululainen harmitteli, että hänen tekemänsä äitienpäiväkortti oli unohtunut kouluun, eikä hän voi huomenna sitä minulle antaa kun ei voi kipeänä kouluun mennä. Sanoin ettei se mitään haittaa, saan sen sitten myöhemmin.

Aikaa kului ja illan jääkiekko peli oli alkamassa. Koululainen jäi sänkyyni makoilemaan koska hän halusi katsoa hetken peliä. Miksipä ei ensimmäistä erää voisi hetken katsoa, ajattelin kun ei huomenna kuitenkaan lapsi voi kouluun mennä. Meni ehkä 5 minuuttia ja pelin alkua odottanut pieni potilas tuhisi peiton alla. Sen verran piti herättää, että sain päiväpeitteen lapsen alta kaivettua. Samalla mitattiin lämpö, kun ipana valitti vilua. Kuume on taas nousussa. Peittelin pikkuisen paremmin ja autoin juomaan vettä.

Uni vei voiton
(kuva: Noora)

Jäin silittelemään pienen tukkaa ja katselin jääkiekkoa hänen vieressään. Jossain kohtaa hän kävi hereillä, autoin juomaan ja mitattiin taas lämpöä. Vaihdoin viileää rättiä hänen otsalleen. Koululainen kysyi saako nukkua tämän yön minun vieressäni, vastasin että tietysti saat. Hän hymyili ja toivotti minulle hyvää äitienpäivää. Hymyilin ja kiitin, hänen ansiostaan minä olin äiti.

Tänään en päässyt nauttimaan aurinkoisesta hellepäivästä kuten olin suunnitellut. Sen sijaan vietin päivän sisällä, tehden kaikista tärkeintä työtäni, äitinä olemista. Ja minulla oli todella kiva päivä nauttia lapseni seurasta, vaikka tietysti odotan kovasti sitä, että pääsemme yhdessä ulos nauttimaan kesästä. Ensin pieni täytyy hoitaa kuntoon.

Nyt minäkin menen nukkumaan. Varovasti siirrän lastani, joka on vallannut taas koko sängyn, hieman reunempaan ja menen hänen viereensä. Lapsi nukkuu syvää unta jo, mutta silti kuiskutan hänen korvaansa miten korvaamattoman arvokas hän on minulle. Miten kovasti rakastan häntä ja miten hän on minulle tärkein asia koko maailmankaikkeudessa.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille! <3

Suurkiitos ja kunnianosoitus erityisesti omalle äidilleni. Kiitos meidän läheisestä suhteesta, sun tuesta hyvinä ja huonoina aikoina, sun hyvistä neuvoista ja opetuksista! Kiitos kun autat minua myös olemaan paras mahdollinen äiti omalle lapselleni.. 

Ja suurin kiitos sinulle rakas lapseni, sinä teit minusta äidin. <3

Koski kuohuu

Tänään on ollut todella kaunis päivä! Innostaa kovasti kun aurinko paistaa ja ulkona tarkeni hengata jo t-paidalla! *tähän sellainen iloisuuskirmailu* Olin jo muutaman päivän ajatellut meneväni kuvaamaan tulvivaa koskea, ja tänään sitten tartuin tuumasta toimeen. Postauksen kuvat siis Pajakkakoskelta, Kuhmosta.

Aurinkotuoli tulvassa
(kuva: Noora)

Menin päivällä koiran kera pitkälle lenkille ja kävimme koirapuistossa. Kyllä kesän riemua näyttää olevan koirallakin, kun niin hulluna ravaa ympäriinsä ja pyörii nurmikolla.  Vielä kun nuo sulat kuivuisivat, niin ei kastuisi tossutkaan. Ja ehkä valkoinen koira pysyisi ihan hituisen enemmän valkoisena. Koska nyt meillä on harmaa koira miltei mustilla jaloilla! 

Valo-koiran kanssa käveltiin siskoni luokse kahville ja vauvaa katsomaan. Myöhemmin äitikin tuli sinne ja sitten haettiin grilliruokaa laiskuuttamme :P

Sillalla
(kuva: Noora)

Tänään tuli pyöräiltyä aika paljon. Tuntuu kyllä takapuolessa sekä selässä kipeältä. Jooga aktivoi lihaksia joita en tiennyt minulla edes olevan, mutta vähän pelottaa että rikon itseni pahemmin. Koska mun selkä ei ole tuntunut koskaan näin kipeältä. Sinne fysioterapialle pitäisi mennä viimeinkin käymään, kokeilen huomenna soittaa uudelleen terveyskeskukseen. Aion silti reippaasti suorittaa päivän joogavideon, rauhallisin liikkein ja kehoa kuunnellen. :) 

Kuhmon kirkko taustalla
(kuva: Noora)

 

Kun illalla tulin valokuvausreissulta kotiin, aloitin parvekkeen siivoamisen. Sitäkin hommaa olen suunnitellut tekeväni kohta viikon, joten olikin jo aika aloittaa! Äidiltä on katsottuna mattokin sinne valmiiksi, sen haen huomenna ja järjestelen loput tavarat paikoilleen. Olen miettinyt mitä kukkia hankkisi parveketta koristamaan? Minulla on yksi parvekekukkalaatikko jonka ajattelin täyttää jollain värikkäillä kasveilla. Myös terassipöydälle voisi laittaa jonkun pienen väriläntin pikkupurkkiin. Olin jo aamupäivällä lähdössä kukkaostoksille, kun siskoni muistutti että tänään on helatorstai, eli paikat on kiinni. No, huomenna sitten!

Kävelysilta koskella
(kuva: Noora)

 

Huomenna saan nauttia pitkästä aikaa ystäväni seurasta, koska hän tulee aamukahville luokseni. Muuten huomisen suunnitelmat on auki. Ajattelin siivota viikonloppua varten ja jos ilma on yhtä lämmin sekä aurinkoinen kuin tänään, taidan lähteä hulavanteen kera siskoni pihamaalle tanssimaan. Tai jos tämä selkäkipu ei hellitä, niin sitten vaikka viltin päälle ulos lukemaan.

Siinäpä tämän päivän kuulumiset :)

Kuukauden jooga-haaste? Kokeillaan!

Olen jo tovin pohtinut mitä liikuntamuotoa voisi alkaa harrastamaan. Ikävä kyllä, olen jo pari vuotta kärsinyt kovista hermokivuista mikä tekee liikunnan harrastamisesta vaikeaa. Liikunnan puute taas aiheuttaa lihasjumeja, jotka pahentavat hermokipuja. Eli aika kivulias oravanpyörä tämä tilanne on. Mutta olen viime aikoina huomannut yhä enemmän ja enemmän, miten kipu tahtoo saada minut lannistumaan ja miten olen alkanut välttää liikuntaa. Lihaskuntoni on todella surkea ja se vaikuttaa aika moneen arkiseen asiaan elämässäni.  Tajusin tilanteen olevan siinä pisteessä, että asialle on pakko yrittää tehdä jotain! Mietin mitä hyvää tekevää liikuntamuotoa voisi harrastaa halvalla (ilmaiseksi!) ja kotona? Sitten tuli mieleen että pikkusiskoni on harrastanut joogaamista jo pari vuotta säännöllisesti.. Joten entä jos minäkin kokeilen joogaa?

Jooga on ikivanha mielen sekä kehon hyvinvointiin ja harmoniaan tähtäävä menetelmä. Suuntauksia on useita mistä valita ja laji sopii kaikenlaisille ihmisille ikään tai kokoon katsomatta. Hengitykseen keskittyminen auttaa rentoutumaan ja liikkeet ovat rauhallisia. Jooga on hyvä laji myös siksi, ettei siihen tarvita esimerkiksi painoja ja useissa harjoituksissa apuna käytetään vaikkapa tyynyjä.

(kuva: Pinterest)

Joten siitä se ajatus sitten lähti! Eilen ennen nukkumaanmenoa siskoni kannustuksesta sekä pienestä painostuksesta tein noin 25 minuutin pituisen joogaharjoituksen youtube-videosta mallia ottaen. Rauhallisesti hengittäminen auttoi mieltä hiljentymään nukahtamista varten. Tänään siskoni oli luonani kylässä ja teimme noin tunnin mittaisen harjoituksen. Ja voin muuten sanoa että tuntuu kropassa ja lujasti! Tällä hetkellä tuntuu eniten selässä sekä pakaroissa ja käsivarsissa. Täytyy myöntää että kitisyttää,voitte varmaan kuvitella miltä tuollainen tunnin treeni kokemattomalle, täysin lihasjumeissa olevalle kipupotilaalle tuntuu. Mutta kuten sanottua, kun kropassa tuntuu kovasti treenin jälkeen, tietää että jotain siellä kropassa on myös lihakset tehneet.

Huomasin tänään uutisen, missä toimittaja oli ottanut osaa Adriene Mishlerin Yoga revolution -nimiseen haasteeseen, jossa oli tarkoitus joogata kuukauden verran joka päivä. Ainakin toimittaja sanoi huomaavansa positiivisia vaikutuksia kokeilun aikana sekä jälkeen, joten ajattelin huomenna aloittaa haasteen videoiden mukaan joogaamisen. Kuukauden ajaksi, joka päivä.

Saa nähdä miten käy! Kuten jo aiemmin sanoin, kipu on ollut elämässä mukana pitkään ja sen vaikutus on ensisijaisesti motivaatioon, joten tämä ei välttämättä ole yhtä helppoa kuin miltä se kuulostaa. Vaikka siis, eihän se vaadi muuta kuin päätöksen sekä siinä pysymisen. Mutta, kokeillaan miten tämä lähtee etenemään!

Nyt joogaavat lukijat, vinkkejä otetaan vastaan!
Eikä pieni motivointikaan pahaa tee koskaan heh :D

Namaste <3

Ihanaa leijonat ihanaa!

Olen vieläkin tosi fiiliksissä koska "pikkuleijonat" U18-joukkueessa voitti juuri MM-kultaa! Aivan mahtavaa katsoa nuorta intoa rakastamassani lajissa. Ja nyt on A-maajoukkueen Leijonien vuoro, koska tänään alkaa jääkiekon MM-kisat 2018!  \o/ Vuoden odotus on taas palkittu ja nyt se tosiaan taas alkaa, tämä kansamme rakastettu ja toisaalta vihattu laji. Laji joka "taas vie ohjelmapaikat kaikelta muulta mukavalta" ja kaikki suunnitelmat toukokuulle täytyy tehdä pelipäivien mukaan. Tai voi tehdä, jos haluaa. Minä haluan tehdä! KOSKA ON PELIPÄIVÄ! Minä pidän jääkiekosta paljon kuten varmaan jo tajusitte. Pidin siitä koulussa ja voisin edelleen lähteä pelaamaan jos pelikavereita löytyy  vink vink kaikki ;)...mutta se on ehkä enemmän ensi talven hommia sitten.

(Tähän väliin sanon teille, jotka ette jääkiekosta välitä kakan vertaa: Blogissani käsitellään tätä aihetta tässä postauksessa ja _saatan ehkä_ seuraavien viikkojen sisällä mainita asiasta ihan pikkuriikkisen lauseen verran, mutta miksikään kiekkoseurantafanitusblogisti tämä ei muutu. Joten älköös surko ja pysykää kuulolla vaan ihan huoletta jatkossakin hihi.)

Meidän kiekkonalle, vuosi 2015
(kuva: Noora)

Mä kyselin mitä mieltä ihmiset on jääkiekosta. Kun tuntuu, että se jakaa paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Miksei ihmiset tykkää jääkiekkoa katsoa? Eräs kommentoi että MM-pelit on liian toistuva tapahtuma että mielenkiinto säilyisi vuosia. Monet eivät vaan välitä, mutta eivät vihakaan. Lähipizzeriaan voi mennä, vaikka peli näkyy siellä, mutta silloin siirrytään vähän kauempaan pöytään. Ja sekös ärsyttää jos koittaa nukkua talossa jossa on ohuet seinät ja itse ei pidä jääkiekosta mutta kun se naapuri ja sen kaverit tykkää niin pirusti. Monia harmittaa myös se, miten se jääkiekko ottaa täysin vallan työpaikkojen ym. tapahtumien keskusteluissa. Ymmärrän kyllä, en minäkään ole kiinnostunut maton kutomisesta joten vähän häiritsisi jos kaikki siitä koko kuukauden vaan jauhaisivat. Ja sitten jotkut pitää jääkiekkoa junttien lajina, tämä kommentti johtunee pelin fyysisyydestä kenties?

Minä pidän fyysisistä lajeista ja esimerkiksi taklaaminen mielestäni "kuuluu" tähän lajiin, mutta kuten kaikessa urheilussa, sääntöjä on noudatettava. En pysty käsittämään esimerkiksi NHL:ssä miten tästä urheilulajista on tullut väkivaltaviihdettä, siellä kun saa tapella ja täytyykin kuulemma. Kuulin eräältä että jos hanskat lentää jäähän ja tyypit alkavat tappelemaan, niin se kumpi häviää tappelun, joutuu jäähylle? En tiedä pitääkö tämä paikkansa mutta jo ajatus on silleen mitä helvettiä oikeasti? Pleikkarilla kun änäriä pelaa, siinäkin on ns. tappelu-mode joka täytyy voittaa. Tästä minä en pidä. Ymmärrän miksi monet ajattelevat että jääkiekko on liian väkivaltaista. Se on sääli että NHL on jotenkin niin ihannoitu paikka johon kaikki haluavat tähdätä. Siellä toivotaan fyysisyyttä mikä taas vaikuttaa ympäri maailmaa tähän lajiin.
Poikaystäväni kanssa olemme monesti puhuneet siitä, kun pilliin vihellyksen jälkeen tulee ns. torikokous maalilla ja puolustajat hätistelevät vastapuolta pois omalta alueeltaan. Tää on vähän hankala juttu. Mä olen joskus pelannut jääkiekkoa ja kyllähän mekin noin tehtiin, koska se meidän maali on meidän alue eikä siellä vihellyksen jälkeen tarvitse kenenkään olla. Mutta ei siinä ketään tarvitsisi alkaa turpaan mätkimään. Taas syytän vähän änäriä tästäkin asiasta. Toisaalta pelissä  tunteet kuumenee ja ja ja kaikkea, mutta joo, ei se ole syy lyödä ketään ja monesti menee ylilyönneiksi ne hässäkät maalialueella. Ehkäpä se on näitä jotain "poikien macho man" juttuja? Saletisti se on sen änärin syytä tämä(kin).

Mutta..

Tästä huolimatta jääkiekossa on paljon hyviä asioita. Se on lajina viihdyttävän nopeatempoinen ja hektinen, tilanteet vaihtelee ja mielestäni on hienoa katsoa upeita torjuntoja ja läpiajoja sekä maaleja. Ehkä mulla vaikuttaa se, että tykkäsin kovasti nuorena kiekkoa pelata ja jotenkin pystyy eläytymään siihen peliin paremmin, kun on itsekin kokenut niitä tappioita sekä onnistumisen riemua joukkueen kesken, vaikka me pelattiin iltaisin koulun kentällä, eikä missään mitalipeleissä.

Parasta jääkiekossa on mielestäni se yhteisöllisyys. Ihmiset kokoontuvat seuraamaan samaa lajia, kannustavat yhdessä. Tiedän että ne jotka eivät välitä jääkiekosta pätkääkään ärsyyntyvät seuraavat viikot, koska ne jotka lätkästä pitävät, tulevat puhumaan siitä paljon. Mutta tiedoksi minunkin fb-ystävilleni, voitte skipata minun jääkiekkopäivitykseni feedistänne ja olla lukematta niitä. Ja suosittelen myös välttämään kapakoita, jos ei halua kiekkohuuman melua kuunnella. ;)

Torille 2011 koristeltiin t-paita tämmöseksi
(kuva: Noora)

Mun yksi elämäni siisteimmistä kokemuksista tapahtui vuonna 2011, kun Leijonat saivat viimeksi mestaruuden.

Olimme DTM:ssä Helsingissä kaveriporukan kanssa katsomassa ottelua.  Ennen pelin alkua olin vielä pihalla tupakalla ja huomasin jonkun porukan kävelevän ohi. Eräs heistä huudahti että "hei, tuolla näkyy screeniltä matsi, mennään äkkiä tuonne koska peli alkaa nyt!" Seurueen eräs isokokoinen vaalea mies tuhahti ja oli järkyttynyt. Että "homobaariinko katsomaan lätkää, ei saatana!" Seurueesta ylivoima päätti että tähän baariin mennään ja he tulivat samaan aikaan sisälle. Seurasin tätä selvästi mukavuusalueensa ulkopuolella olevaa mieshenkilöä, joka käveli väkijoukossa varovasti kuin pelkäisi saavansa sieltä jonkun tartunnan jos joku häneen koskee. Menin omalle paikalleni ja tämä seurue tuli meidän pöydän lähelle istumaan. Sitten peli alkoi.

Tunnelma oli katossa ja huuto oli jotain niin älytöntä kun tuli maali. Ja toinen, kolmas, neljäs! Niitähän sateli vaan lisää ja lisää, lopulta ei enää hurrattu ja huudettu kun maali tuli, vaan hurrattiin koko ajan! Mä jossain kohtaa vilkaisin tätä miestä, kuka vaikutti todella ahdistuneelta joutuessaan homobaariin. Siellä hän nyt tuuletti ja juhli viereisen pöydän tyyppien kanssa, halaili ja hurrasivat yhdessä. Mua hymyilytti tosi kovasti ja tuli kiva fiilis.

Kun voitto oli saatu ja lähdimme kotiin, koko keskusta oli täysin hullaantunut. Ihmiset tööttäili autoillaan, moottoripyörät poltti kumia liikennevaloissa, porukka juoksee autotien reunassa ja lyö yläfemmoja autoista ojentuville käsille. Ihmiset hurraavat ja halaavat toisiaan, tuntemattomiakin.

En nyt itse kuvaamaani materiaalia enää youtubesta löytänyt, mutta tässä on Stocco Pschiozzon video tunnelmista Helsingistä siltä illalta. Ja joo, tuollaista se meininki oli, ihan hullua! :D

Voin vaan kuvitella miten rauhaa ja järjestystä rakastavia ihmisiä ketutti tuona iltana.. Mutta oikeasti hei, sinä iltana kaikki olivat kavereita keskenään. Kun joku käveli sinua vastaan ja huusi "ihanaa jee!", jos huusit takaisin, tuli vastaantuleva rutistamaan onnesta hihkuen. Kaikkia yhdisti silloin sama onnellisuus, mestaruus oli viimein taas "meillä", meidän maajoukkueemme oli onnistunut! Minua niin nauratti se touhu, vaikka olin upeasta pelistä edelleen ihan pasmat sekaisin, sekä tietty siitä ydinkeskustan hullaantumisesta. Mutta silti. Nautin niin olostani nähdä miten kaikki tulivat toimeen keskenään, kaikilla oli hauskaa yhdessä. Kaikki hurrasivat ja olivat yhtä sen illan. Olimme mestareita.

Ikävää tässä on se, että tämä tuntui olevan sellainen once in a lifetime hetki. Miksi suomalaiset tarvitsevat MM-kultavoiton voidaakseen olla iloisia yhdessä? Tätä jäin pohtimaan. Miten me saadaan samaa yhteisöllisyyttä meidän ihmisten keskelle? Tai johonkin muihin lajeihin? Olen seurannut myös koripalloa sekä lentopalloa jonkun verran, ja ainakin televisiossa näyttää olevan yleisöä ja hyvinkin innoissaan kannustamassa. En liiku koripallopiireissä, joten en tiedä onko sen lajin harrastajat sitten yhtä fanaattisia kuin kiekkohuumaa rakastavat tuntuvat olevan? Toivottavasti, rakkaudesta lajiinhan sitä tehdään.

Odotan jo innolla huomista, koska silloin on ensimmäinen Suomen peli, vastassa Etelä-Korea. Se minua ärsyttää, että joudun nyt sitten tilaamaan jonkun ihme maksukanavan kuullakseni Antero Mertarannan selostuksen, mutta on vielä selvittämättä paljonko tämä maksaa. Voi olla että kun tämä lapsiviikko sunnuntaina päättyy, hipsin paikalliseen katsomaan pelit screeniltä. Siellä voisi olla kivempi katsoa muutenkin, koska mun oma kotikatsomo on ollu aika tyhjä tyypeistä. Ehkä mä alan hei pommittaa niitä tänään facebookissa? Jes mikä idea! Suomea kannattavana toivon toki näkeväni miehet finaalissa, mutta sen näkee sitten. Nyt on kyllä tiedossa tosi kova joukkue, ja odotukseni ovat tavallista korkeammalla. Tykkään kyllä katsoa muidenkin maiden keskenäisiä pelejä, koska siinä on loistava tilaisuus nähdä hyvää pelaamista hienoilta joukkueilta.

Minä haluaisin että Suomi voittaa. En siksi koska jee suomi jeeee ja niin edelleen.. Minä haluaisin niin kovasti kokea uudelleen sen hetken, kun kaikki olivat yhdessä onnellisia. Jos se kultapokaalin vaatii, niin kannustan leijonia voittoon tänä vuonna taas kovemmin kuin koskaan.

Tsemppii Leijonat!

Millä fiiliksillä sinä suhtaudut jääkiekon MM-turnaukseen?
Kommentteja saa jättää asiaan liittyen, ois kiva kuulla mitä lukijani ovat mieltä jääkiekosta? :)

Vaniljakreemillä täytetyt suklaakuorrutemunkit

Vappu oli ja meni ja ei pahemmin reissussa tullut leivottua. Ajattelin kuitenkin korjata unohduksen ja kaivoin reseptivihkostani vanhan reseptin! Herkkumyymälä Arnolds tuli tutuksi Helsingissä asuessani :P Minun lempparileivos heidän valikoimissaan on aina ollut se sydämenmuotoinen suklaakuorrute munkki jossa on vaniljatäyte! Herkullista! Nykyään asun täällä korvessa ja lähin Arnolds-myymälä on satojen kilometrien päässä, niin toki minun piti tuoda herkut luokseni tekemällä ne itse!

Vaniljakreemillä täytetyt suklaakuorrutemunkit
(kuva: Noora)

Vaniljakreemillä täytetyt suklaakuorrutemunkit

 

Tee ensin munkkitaikina, siihen tarvitset:

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
200 g voisulaa
1 tl kardemummaa
2 kananmunaa
15 dl vehnäjauhoja

paistamiseen
1 ½ l öljyä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää joukkoon suola, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja munat. Lisää voisula ja sekoita joukkoon jauhot, vaivaa taikina tasaiseksi.
Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin puolisen tuntia jotta taikina kaksinkertaistuu.

Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä ja muotoile taikinasta tanko. Jaa tanko noin 40 osaan ja pyörittele niistä pullia. Taputa pullat hieman matalemmiksi ja anna kohota peitetttynä 30min.
Kaada öljy kattilaan ja kuumenna 180 asteeseen. Käytä paistomittaria tietääksesi oikean lämpötilan (tai laita pieni pala taikinaa öljyyn, jos se ruskettuu minuutissa, öljy on tarpeeksi kuumaa. Höyryävä ölju on liian kuumaa. Öljy voi alkaa palamaan, muista ettet yritä sammuttaa sitä vedellä, vaan tukahduta kannella. Safety first kids!

Jos haluat tehdä rinkelin muotoisia munkkeja, tee tässä vaiheessa sormin reikä pullan keskelle ja pyörittele reikää hieman suuremmaksi, käytä tarvittaessa jauhoja apuna!

Laita muutama munkki öljyyn ja paista noin 1-2 minuuttia. Käännä, kun pinta on ruskettunut ja paista toista puolta noin minuutti. Nosta munkit reikäkauhalla kuivumaan talouspaperin päälle.

Kun munkit ovat hieman viilentyneet, on seuraavaksi vuorossa munkkien täyttö/koristelu !

vaniljatäytteeseen

vaniljakremejauhetta

vettä

kuorrutteeseen

tomusokeria

voisulaa

Fazerin sinistä suklaata

maitoa

Tee vaniljakreemi sekoittamalla vaniljakreemijauhetta ja vettä sähkövatkaimella viitisen minuuttia. Anna kremen seistä hetki kylmässä, laita sitten pursottimeen ja pursota munkkien sisälle.

Sekoita voisulaan suklaa. Lisää tomusokeria ja tarvittaessa hieman maitoa jotta saat juoksevaa kuorrutetta. Tarkasta maku. Kun kuorrute on valmis, kasta täytettyjen munkkien yläpuoli kuorrutteessa ja laita munkit kylmään jotta kuorrute jäähtyy. :)

Ja ei muuta kuin herkuttelemaan!

Välissä 660 kilometriä

Kävipä niin että kerran ihastuin erääseen mieheen ja aloimme tapailemaan. Tunteet syveni, me rakastuttiin. Tästä on reilu 3 vuotta. Edelleen ollaan kovin rakastuneita. Hän asuu etelässä, minä pohjoisen korvessa. Välissämme on noin 660 kilometriä. Se on 660 kilometriä liikaa!

Tämä vuosi on alkanut mukavasti. Sain nauttia rakkaani seurasta ensimmäistä kertaa pari kuukautta putkeen. Hän tuli luokseni, oli joulun sekä uudenvuoden ja pitkälle tämän vuoden puolelle. Tämä oli meidän yhdessäolon "ennätys", aiemmin olemme pystyneet olla yhdessä vajaan kuukauden joka onnistui työharjoitteluni johdosta.

Nyt olin hänen luonaan muutaman viikon. Koska miniteini oli ulkomailla äitini kanssa, sain ajoitettua oman rakkauslomani siten että saimme extrapäiviä. Mutta kuten kaikella kivalla on tapana, se loppuu liian nopeasti. Miksi aika kuluu kuin siivillä kun on mukavaa? Jo pari päivää sitten mä harmittelin iltaisin, kun tunsin miten se inhottava ikävä taas hiipii luokseni, vaikka on vielä yhteistä aikaa muutama vuorokausi. Miksei pysty elämään niin hetkessä, että voisi keskittyä täysillä siihen kun olen rakkaani sylissä, enkä miettisi sitä että parin päivän päästä nukun taas yöni yksin? Onneksi rakkaani saa mut hyvin irtaantumaan ajatuksistani suutelemalla mua kovasti, juuri silloin en tunne ikävää.

Tänä aamuna eron hetki koitti jälleen. Me kävelimme pikavauhtia juna-asemalle, hän lähti saattamaan minua koska lemmikin lisäksi kantamuksia oli aika paljon. Pitäisi opetella pakkaamaan kevyemmin! Heti junan lähdettyä laitoin hänelle viestin, jossa kiitin saattamisesta, laukkujen kantoavusta sekä yhteisestä ajastamme, mistä olin nauttinut taas tosi paljon. Mietin että minulla on nyt jo häntä tosi kova ikävä... Hetken päästä hän muistutti minua siitä, että olemme tämän vuoden aikana saanut nauttia toisistamme extrapaljon, nimittäin 82,78% tästä vuodesta olemme nukkuneet vierekkäin! Kyllä, hän laski tilaston tästä, ällöttävän romanttista :D <3 Näin tilastoina kun sen näkee, tuo määrä näyttää tosi isolta ja tottahan se on, vuodenvaihteesta lähtien olemme saanut yhteistä aikaa järjestymään todella mukavasti. Mutta silti, silti ne päivät erossa on yhtä kipeitä ja inhottavan yksinäisiä, oli niitä sitten pari päivää, viikkoja tai kuukausia.

Kyllähän se arki on aivan erilaista kun saa olla yhdessä. Silloin kaikki se mistä on haaveillut erossa ollessa, käy toteen. Kun laitan ruokaa tai tiskaan, tunnen hänen huulensa niskassani ja kädet kietoutuvat minuun kiinni. (useimmiten se on kyllä hän joka hoitaa  tiskit mun luona :D)  Laitamme yhdessä ruokaa, mikä on välillä aikamoista koska hän syö kaikkea ja minä en. Mutta olemme onnistuneet välttymään kamalilta kriisitilanteilta keittiössä. Me mennään yhdessä pelaamaan biljardia, hän tulee mukaani kun vien hoitokoiran koirapuistoon. Hän on mukana arjessa lapsiviikoilla, osallistuu ja on apuna. Lapseni nauttii kovasti hänen seurastaan. Iltaisin kun lapsi nukkuu ja sytytän kynttilöitä, otan kupin teetä ja menen sohvalle katselemaan elokuvaa tai televisio-ohjelmaa, minun ei tarvitse olla yksin vaan voin käpertyä hänen viereensä. Ja kun sammutamme television, paras asia maailmassa on kun saan hänet päälleni--- nukahtaa hänen viereensä.

Tästä sain nauttia vuodenvaihteen, kunnes hän lähti kotiinsa etelään ja olin taas viikkoja ilman hänen seuraansa. Onneksi lasku yksinäisyyteen oli pehmeä, lähdin samaa matkaa koulutusreissulle toiselle paikkakunnalle kun hän lähti kotimatkalle. Viikonlopun vietin mielenkiintoisissa meiningeissä ja kun tulin kotiin, alkoi lapsiviikko. Kyllähän sen huomasi miten arki oli erilaista kun oltiin kahdestaan lapsen kanssa. Etäsuhteen karu puoli iskeytyi vasten kasvoja, kun lapsi lähti isäviikolle. Sitten olin yksin. Helposti alkaa täyttää arkea projekteilla ja kiireillä, jotta ei ehtisi kaivata niin paljon. Koittaa väsyttää itsensä jotta iltaisin nukahtaisi heti sänkyyn mennessä, ettei tarvitsisi ajatella miten tyhjältä sänky tuntuu kun oon siinä yksin.

Ja sitten kun se kova ikävä iskee, ei siihen meinaa auttaa mitään. On ihan raasufiilis ja harmittaa, ei oikein mikään huvita. Illat on pahempia, ainakin minulla koska kärsin pahasta unettomuudesta joten minulla on öisin paljonkin aikaa tuntea ikävää, koska uni ei tule.

Etäsuhde on haaste.

Se matkustus ja yhteisen ajan järjestäminen on oma hommansa, etenkin kun noin vain matkalle lähtö ei onnistu näin pitkän välimatkan takia. Myös pitkää aikaa en voi olla putkeen pois kodistani, koska vuoroviikoin lapsi on luonani. Mutta aina voi suunnitella, säästää rahaa ja järjestellä asioita matkustusta varten.

Jotenkin tuntuu, että etäsuhteessa täytyy myös luottaa jotenkin enemmän ja käydä keskusteluita etenkin itseni kanssa luottamukseen liittyen. Ei se rakkaus katoa vaikka välissä olisi valtameri, jos siihen suhteeseen ollaan sitouduttu. Mutta miksi se on muka vaikeampaa luottaa omiin tunteisiin kun toinen on kaukana? Minä luotan rakkaaseeni, enkä meidän suhteessa vietä yksinäisiä iltojani miettien löytääkö hän jonkun toisen. En usko että poikaystävänikään murehtii moisia asioita kun hän on yksin. Kummatkaan meistä ei ole vaatinut toiselta mitään mutta molemmat on tehnyt selvästi sen miten vakavissaan on tämän suhteen kanssa, joten ei ole tarvetta pelätä menettävänsä toisen.

Ehkä suurin pelko/inhottavuus/mitänäitänyton etäsuhteessa minun kohdallani on se, että haluaisi jakaa arkea toisen kanssa, mutta ei voi. Ja ehkä jotenkin pelkää että elämää menee ohitse ennen kun sitä ehtii yhdessä kokea? Ehkä syynä on ne normaalit odotukset/toiveet  mitä parisuhdetta miettiessä voi tulla mieleen, kuten vaikkapa yhteinen koti, lapset, ym.. ? Eli onko "biologinen kelloni" sekä yhteiskunnan normaalit odotukset ja paineet syypää siihen, miksi tuntuu tältä? Itse tykkään saada omaa aikaa ja yksityisyyttä joten ajattelin joskus kun olin nuori ja tietämätön :D että etäsuhde ei olisi ehkä hullumpi vaihtoehto, mutta nyt kun tätä on vuosia harrastanut, niin voin sanoa että jos tuon välimatkan saisi taiottua pois, olisin tosi tyytyväinen!

Yks lähdön hetki eräänä kesänä <3
(kuva: Noora)

Kova ikävä on merkki vahvoista tunteista.

Mä olen oppinut vuosien mittaan luottamaan paremmin omiin tunteisiin ja tunnistamaan milloin ajatuksissa on kyseessä oma epävarmuus. Nuorena alkoi kuumottamaan kun ihastuksesta ei kuulunut vähintään kerran päivässä, alkoi miettiä kaikkea kun epävarmuus iski. Nyt olen kasvanut, oppinut tuntemaan paremmin itseäni, omia tuntemuksia. Tunnen kumppanini, tiedän että hän ei harrasta päivittäistä tekstailua tai puheluita, mutta se on vaan hänen tyylinsä eikä se vähennä hänen tunteita minua kohtaan. Vaikka me ei soitella joka päivä  hyvänyönpuhelua, mä tiedän että olen hänen ajatuksissa iltaisin, kuten hän on minun.

Ehkä me joskus sitten saadaan nukahtaa ja herätä toistemme vierestä joka päivä. Sitä me molemmat halutaan. Siihen asti meidän pitää vain odottaa. Pitää nauttia täysillä niistä hetkistä kun saamme olla yhdessä ja suunnitella arkea niin että näitä hetkiä olisi mahdollisimman paljon. Vaikka tämä odottaminen on pääosin yhtä kitumista, se tuntuu jotenkin myös hyvältä.. Tuntuu hyvältä tuntea näin vahvasti jotakuta kohtaan, koska raastava ikävä on kova tunnetila ja kovia tunnetiloja kokee kun on kovin rakastunut. Ja aamuisin kun herään ja huomaan että hän on laittanut minulle viestiä missä kertoo miten mietti minua mennessään nukkumaan, hymyilen ja ikävä muuttuu pehmeämmäksi kaipaukseksi.

Toivottavasti pian pääsen taas viereesi rakkaani <3

Miten selvitä etäsuhteessa?

Mitä vinkkejä sulla on etäsuhteessa selviämiseen? Miten ikävää karkotetaan? Miten voi olla läsnä arjessa kun toinen on kaukana? Mielipiteitä ja kommentteja voi jättää kommenttikenttään tähän postaukseen.