torstai 14. kesäkuuta 2018

Rakas "epätäydellinen" vartaloni

Etsiskelin katsottavaa Yle Areenasta ja löysin uuden sarjan, Line ja matka kehoihin. Sarjassa Line Elvsåshagen puhuu kehopositiivisuudesta ja tutustuu naisvartaloiden saloihin. Sarjassa on 6 jaksoa ja ne käsittelevät naisvartaloa ja ajatuksia omaan kehoon suhtautumisesta. Päätin katsoa yhden jakson. Heti ensimmäisenä innostuin kovasti rohkeasta introsta! Sitten katsoin toisen jakson ja myöhemmin pikkusiskoni kanssa loput.

(kuva: Yle)

Line tuntui olevan kuin kuka tahansa nuori nainen, joka jännittää bikinikauden alkamista. Tykkäisi olla bikineissä rannalla, mutta koska on massua ja muhkuraa ja pyöreyttä, niin ujostelee. "Ihan kuin kaikki rannalla olevat tuijottaisivat juuri minua ja ajattelisivat, että bikinit ei vain kaikille sovi." hän sanoo. Eihän se ole totta, mutta niin moni muukin ajattelee rantavaatetusta valitessaan. Hän kuitenkin ottaa tavoitteekseen saada positiivisemman asenteen omaa vartaloaan kohti ja sitä tavoitetta saavuttaakseen hän tekee erilaisia asioita ja tutustuu erilaisiin vartaloihin.

Sarjassa puhutaan suoraan ja siinä näkyy myös ihka oikeaa alastomuutta ja ruumiinosia. Juuri ennen kun aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä, selasin muutaman keskustelupalstan kommenttiosastoa selvittääkseni, miten muut ovat vastaanottaneet sarjan. Paljon oli positiivista, mutta sitten oli myös näitä, jotka olivat suoranaisesti järkyttyneitä siitä "miten Yle voi näyttää tämmöstä kuraa jossa on alastomia tissejä ja niitä jopa kosketellaan!" Meidän televisiomme on täynnä kuraa, johon liittyy usein esim. seksi tai puolialastomat vartalot, se on kyllä totta. Mutta näitä ohjelmia, joissa puhutaan ja näytetään erilaisia vartaloita ilman mitään jännää draamaa taustalla, on hyvin vähän. Ohjelmia, jossa näytetään naisen vartalo sellaisena kuin se on, täysin normaalina asiana. Niitä pitäisi olla enemmän, koska nuorten ja aikuistenkin olisi mielestäni hyvä nähdä erilaisia vartalomalleja ja kuulla niistä puhuttavan. Äitinä tuntui kivalta nähdä naisia, joiden kehossa oli näkyvissä raskauden ja lapsen imetyksen jäljet, mutta he olivat ylpeitä vatsansa "tiikeriraidoista" (mikä ihana vaihtoehtonimi raskausarville <3) sekä rinnoistaan, jotka olivat tehneet hienon työn, ruokkinut pieniä ihmisolentoja ja antanut niille ravinnon.

Tosiaankin tällaisia kehopositiivisuus-ohjelmia tarvitaan. Tilastot ovat synkkiä mitä tulee Suomen (sekä monen muun maan) itseinhon asteikkoon, etenkin nuorten naisoletettujen kesken. Todella moni nuori pitää itseään läskinä, rumana, "oikeaan muottiin sopimattomana". Ja kun katselee vaatekauppojen mallinukkien kokoja sekä tv-mainoksen ihmisten ohuen ohuita vyötäröitä ja mallimittaisia kroppia, en yhtään ihmettele. Vaikka internetissä on alkanut kehopositiivisuus näkyä enemmän ja enemmän erilaisten tempausten ja hastag-kampanjoiden muodossa, meille tuputetaan silti edelleen tietynlaista kauneusihannetta joka tuutista. Ole siinä nyt sitten positiivisin mielin ja rakasta omaa raskausarpien raidoittamaa pömppövatsaa, jossa tuntuu olevan edelleen vähä ylimääräisiä raskauskiloja, vaikka synnytyksestä on 10-vuotta! Tai sitten kyseessä voi olla ne kaikki herkut mitä tuppasin syömään raskausaikana..? Tai eiliset herkut? ...Ja ei, en ole lopettanut herkuttelua vieläkään. Enkä aiokaan!

Mun paljon elämää nähnyt vatsani
(kiitos kuvasta pikkusisko)

Mutta minä haluan rakastaa kehoani! Minulla on oikeus luoda itselleni oma kauneusihanteeni ja minun ei tarvitse mahtua näyteikkunoiden xs-muotteihin. Minun vartalossani näkyy jälkiä minun elämästäni ja olen siitä hyvin tietoinen. 10-vuotiaani toissapäivänä saunasta tullessa, ohimennen silitti vatsaani ja tokaisi "minun tekemä raitamasu!" niin eihän siinä voinut kun naurahtaa ja hymyillä. :D Koska tottahan se on. Onhan se ryppyinen ja raidallinen, mutta ne merkit on tullut yhdestä elämäni ihmeellisemmästä tehtävästä: pienen ihmislapsen tuomisesta tähän maailmaan. Siitä minä sain tiikeriraitani. Haluan, että ne ovat minulle kunniamerkki, eivätkä virhe tai epätäydellisyys.

Mä koitan muistaa tämän blogitekstin sanoman kun katson seuraavan kerran itseäni alasti peilistä, tai menen uimarannalle.

Suosittelen katsomaan tämän sarjan, etenkin jos ajatus olla pelkät bikinit päällä yleisellä uimarannalla vähänkään ahdistaa. Sarjan jaksot voit katsoa nyt areenasta. Kerro mielipiteesi kommenttina, jos olet katsonut kyseistä ohjelmaa! 

Mitä ajatuksia kehopositiivisuus herättää? Pidätkö vartalostasi? Keskustelua kommenttiboxiin! :)

1 kommentti:

  1. Moikka moikka pitkästä aikaa :) Minä en ole areenasta vielä tätä juttusarjaa Lineltä katsonut. Silloin jokin aika sitten tykkäsin seurata hänen rehvailuohjelmaa, jossa rehvaili miehiä eri puolelta Ruotsia ja Norjaa(muistaakseni kävi molemmissa maissa). Tällä naisella on kyllä hyviä kommentteja ja mielipiteitä.
    Ihana tuo sun poikasi kommentti :)
    Juuen ole kehopositiivinen, päin vastoin :( muhkua ja möykkyä löytyy ihan liikaa ja sen kyllä huomaa näin helteillä. Olisi niin ihanaa osata rakastaa muotojaan, vaan ei se ole helppoa, koitettu on. Pitää kyllä tänään käydä areenassa katsoon ees yksi jakso ja tiiän, että ne on katsottava kaikki :D Oikein mukavaa viikonloppua!!!!

    VastaaPoista

Jotain sanottavaa? Jätä kommentti tähän, kiitos. ❤